Vuoden 1918 kansallinen katastrofi oli sisällissota

5.2.2018

VPJ Jouko Sillanpään kirjoitus Suomen itsenäistymisen vaiheista, vuoden 1918 sisällissodasta ja siitä, että itsenäisyyspäivä voisi olla muukin.

VUODEN 1918 KANSALLINEN KATASTROFI OLI SISÄLLISSOTA

Itsenäisyydellä laaja tuki

Suomen itsenäistymisen päiväksi on vakiintunut 6.12.1917. Itsenäisyyspäiväksi olisi perusteita myös muillakin päivillä, esimerkiksi 15.11.1917 jolloin maalaisliiton Santeri Alkion aloitteesta sosialidemokraattien tukemana eduskunta julistautui korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Itsenäisyyden kannalla olivat kaikki puolueet vaikka Svinhufvudin senaatin itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä äänestettiin SDP:n edustajien edellyttäessä itsenäisyyden toteuttamista neuvottelemalla Venäjän hallituksen kanssa. Ruotsi ja Saksa edellyttivät oikeastaan SDP:n kannan mukaisesti oman tunnustuksensa ehtona Venäjän valtaa pitävän hallinnon tunnustusta. Sosiaalidemokraattien edustajat kävivät joulukuussa kahteen kertaan Pietarissa esittämässä  Leninille Suomen itsenäisyyden tunnustamista ja Lenin lupasi hallitsevan kansankomissaarien neuvosto laativan itsenäisyyden tunnustavan julistuksen Suomen senaatin sitä pyytäessä.  Svinhufvudin johtama valtuuskunta sai Pietarissa 31.2.1917 kansankomissaarin neuvoston Suomen itsenäisyyden tunnustavan kannanoton. Ruotsi, Saksa ja Ranska tunnustivat Suomen itsenäisyyden tammikuun 1918 alkupäivinä.

Vuonna 1918 taisteltiin vallasta Suomessa

Vuoden 1918 tammikuun lopulla alkoi järkyttävä sota, jonka nimestä on vielä 100 vuoden päästä erilaisia näkemyksiä. Oli vakavia sosiaalisia ongelmia ja keskeisten poliittisten voimien välinen epäluottamus oli liian suuri. Jos olisi ollut riittävän laajalti halua hallita ongelmia ei sotaan olisi päädytty, mutta liian monet suomalaiset olivat valmiita ratkomaan tilanteen väkivallalla. SDP oli syksyn 1917 aikana menettänyt kyvyn ohjata joukkoja rauhanomaisen poliittisen toiminnan tielle. Maassa ei ollut omaa yleisesti tunnustettua armeijaa. Työväenliike perusti aluksi järjestystä ylläpitämään punakaarteja. joista kehittyi vuoden 1918 alkuun mennessä liian itsenäinen valtaa tavoitteleva aseellinen voima. Porvarilliset voimat puolestaan perustivat suojeluskuntia, joilla myös varsin itsenäinen rooli. Senaatin päättäessä 12.1. lujan järjestysvallan luomisesta ja valkoisen armeijan muodostuessa suojeluskuntien pohjalta kasvoi työväenliikkeen epäluottamus.

Suojeluskunnat kärjistivät tilannetta alkaessaan 21.1. Pohjanmaalla riisua aseista venäläisiä joukkoja, vaikka Svinhufvud oli neuvottelemassa venäläisten joukkojen rauhanomaisesta vetäytymisestä, jota ne olivat vähitellen tekemässä koska kansankomissaarien neuvosto oli jo päättänyt hajottaa vanhan armeijan ja perustaa Trotskin johdolla täysin uuden puna-armeijan. SDP:ssä käytiin kädenvääntöä parlamentaarisen linjan ja vallankaappausta kannattavien välillä. Puolueneuvoston enemmistö vastusti 9.1. vallan anastamista voimatoimin. Puoluedemokratian kannalta kyseenalaisen päätöksen neuvosto teki 22.1. laajentamalla puoluetoimikuntaa viidelle uudella jäsenellä, jotka olivat punakaartin luottomiehiä. Uusista jäsenistä muodostettiin työväen toimeenpaneva komitea ohjaamaan työväen järjestöjen ja kaartien toimintaa. Toimeenpaneva komitea määräsi 26.1. mm. Helsingin ja Turun punakaartin innoittamana liikekannallepanon ja vallankaappauksen tielle lähdettiin.

Punakaartin johdon toiminta oli vakava virhe ja kaartin johto ei ymmärtänyt millaisiin vaikeuksiin heidän linjansa vallankaappauksen tielle lähdöstä johtaa.  Onneton vallankumousyritys oli oikeastaan alusta asti tuomittu epäonnistumaan. Punakaartin johdon sotilaallinen osaaminen oli surkeaa ja valkoisten voitettua huhtikuun alussa sodan merkittävämmin taistelun Tampereella oli sodan lopputulos ratkennut. Punakaarti oli oikeastaan aseellinen järjestö jolla ei ollut toimivia joukko-osastoja ja kaartin jäsenet toimivat harkintansa mukaan sekavilla rintamilla. Maaliskuussa juopotteluun sortuneen kaartin ylipäällikkö Eero Haapalaisen erottamisen jälkeen menetti punaisten johto sotilaallisen tilanteen hallinnan täysin. Tampereen taistelujen jälkeen punakaartiin toiminta oli sekasortoista pakenemista. Saksan asevoimien yksiköiden maihinnousu Hankoon 3.4. ja Loviisaan 7.4. hieman nopeutti punaisten tappiota, mutta Mannerheimin johtaman valkoisen armeijan ylivoimainen osaaminen sotatoimien johtamisessa oli jo ratkaissut sodan lopputuloksen.

 

Vuoden 1918 pääsotijat olivat molemmin puolin suomalaisia, vaikka sotaan osallistui vahvistettu saksalainen runsaan 10000 sotilaan divisioona ja1000 ruotsalaista valkoisten puolella. Punaisten puolella eri vaiheissa oli 1000 -2000 venäläistä, mutta ei yhtään järjestäytynyttä yksikköä. Venäjän bolsevikit toimittivat aseita alkuvaiheessa ja rohkaisivat punakaartia vallankumouksen tielle. Saksan ja bolsevikkien hallitseman Venäjän tehtyä rauhan 3.3.1918 lakkasi Venäjän tuki käytännössä kokonaan. Leniniä ei lopulta kiinnostanut suomalaisten kohtalo, äärimmäisenä realistina hänelle oli tärkeintä vallan säilyttäminen Venäjän ydinalueella. Vallan säilyttämiseksi oltiin valmiit myöntymään kaikkiin Saksan vaatimuksiin, myös Suomea koskeviin. Sisällisota on paras nimi vuoden 1918 sodalle, jossa ei kampailtu itsenäisyydestä vaan vallasta Suomessa.

Sisällissodan lopputulos oli kauhistuttava. Sodassa sai surmansa 38400 henkilöä. Taisteluissa kuoli 3500 valkoista ja 5700 punaista. Aseettomia puolustuskyvyttömiä valkoisia surmattiin 1650 ja punaisia 10000. Julmuus jatkui koko kesän, lähes 100000 punaista koottiin kyseenalaisin perustein vankileireille, joilla nälkään ja sairauksiin kuoli 12500 ihmistä. Oikeusvaltion periaatteet täysin unohtanut valkoisten voittajien toiminta työväenliikkeen toimintaan osallistuneita kohtaan oli kohtuutonta julmuutta.

Todellinen itsenäisyys vuonna 1919

Oliko Suomi valkoisten voiton jälkeen itsenäinen.?  Vaasan valkoinen senaatti teki Saksan kanssa sopimuksen, jolla Suomen armeija olisi Saksan johdossa, Saksa mm. säätelisi Suomen ulkomaan-kauppaa ja luonnonvarojen käyttöä. Olimme kesällä 1918 Saksan vasalli. Lokakuussa tynkä eduskunta päätti pyytää maahan kuningasta Saksassa, vaikka vuoden 1917 joulukuun itsenäisyys-julistuksessa todettiin Suomen olevan riippumaton tasavalta. Kuningasehdokas onneksi ymmärsi kieltäytyä Saksan hävittyä sodan. Kuningasta ajaneet tulkitsivat Suomessa oleva voimassa Ruotsin itsevaltainen vuoden 1772 hallitusmuodon, joka Ruotsissa oli kumottu jo vuonna 1809. Mannerheim valittiin hallitsijan valtuuksilla toimivaksi valtionhoitajaksi. Uudet eduskuntavaalit pidettiin maaliskuun alussa 1919 ja eduskuntaan saatiin 80 SDP: n kansanedustajaa. Sisällissodan jälkeisessä itsenäisyyden näkökulmasta kyseenalaisia päätöksiä tehneen eduskunnan toimintaan sai osallistua vain yksi edustaja Matti Paasivuori.

Vasta vaalien jälkeen Yhdysvallat ja Iso-Britannia tunnustivat Suomen itsenäisyyden. Monien vaiheiden jälkeen eduskunta SDP:n, maalisliiton ja tasavaltalaisten porvarillisten edustajien tuella hyväksyi kesällä 17.7.1919 pääosin vuoteen 2000 voimassa olleen Suomen tasavallan hallitusmuo-don. Humaani tasavaltalainen oikeudenmukaisuuden puolustaja Kaarlo Juho Ståhlberg valittiin 26.7.1919 presidentiksi. Todellinen itsenäisyys toteutui. Oli saatu laaja kansainvälinen tunnustus ja päästy irti epämääräisestä Ruotsin 1772 hallitusmuotoon perustuvasta valtionhoitajasta. Suomen itsenäistymisen mahdollisti Venäjän vallankumous ja Saksan häviö maailmansodassa. Pidetään edelleen 6.12. itsenäisyyspäivänä vaikka perusteita olisi myös muille päiville.